Urheilu- ja harrastuskoirat saavat osakseen runsaasti harjoitusta, hoivaa ja huoltoa, jotta ne voisivat tehdä parhaansa lajissaan. Nämä koirat myös solmivat omistajansa kanssa erityisen luottavaisen ja vastavuoroisen siteen, joka perustuu positiiviseen kouluttamiseen ja yhteisiin kokemuksiin vaativista tilanteista. Parivaljakon kokemus häiriörikkaista ympäristöistä ja koiran kehonhuollosta (esim. koirahierojalla käynnit) helpottavat useimmiten harrastavien koirien käsittelyä muissakin hoitotilanteissa.
Myös lenkkikaverin ja tärkeän perheenjäsenen roolia hoitavat koirat tarvitsevat runsaasti hoitoa ja ansaitsevat hyvät kokemukset hoitotilanteista. Totuttamista ja palkitsemista kannattaa siten jokaisen koiran kohdalla harjoittaa. Koiran terveyden hoitaminen vaatii omistajalta perehtyneisyyttä ja hankittuja taitoja, vaikka hän ei erityisemmin koiraharrastajaksi lukeutuisikaan. Ei riitä, että koiraa hoidetaan vasta kun se selvästi sairastuu.
Luottamuksen (myös molempien itseluottamuksen) vahvistaminen ja hyvien kokemuksien hankkiminen hoitotilanteista ovat tärkeitä asioita tiedollisen perehtyneisyyden lisäksi. Näillä aineksilla hoitotoimenpiteet ovat helppoja ja tulevat säännöllisesti ja sujuvasti tehtyä.