Suomalaiset koirat asuvat kauniissa kodeissa, saavat puuhailla koiramaisia touhuja sekä lenkkeillä upeassa luonnossa. Idyllisessäkin elämässä voi koiran mukana kulkea piileviä terveysongelmia omistajan huomaamatta.
Tässä lyhyitä tarinoita tyypillisistä potilaistamme, joita haluaisimme auttaa välttymään vaivoilta ja ikäviltä tuntemuksilta.
Voisiko Spotti auttaa valaisemaan sinunkin koirasi todellisen terveydentilan?
Kerttu tuntee ihmisten touhut ja aikeet. Älykkäänä koirana se tietää, mille reissulle kannattaa rynnätä autoon varaamaan paikka ensimmäisten tavaroiden mukana. Mökille mentäessä intoa on vaikea pidätellä silläkin uhalla, että väsymys lopulta kaataa touhukkaimmankin nelijalkaisen mökkeilijän. Kertun mielipuuhia ovat ihmisten askareiden seuraaminen, kalareissut veneessä ja tietysti uiminen. Kun ihmisten huomio on sopivasti muualla, saattaa Kerttu vaivihkaa käydä kaivamassa muutaman kuopan. Voi sitä riemua! Ihmiset eivät kumma kyllä arvosta Kertun nurmikkoon muotoilemia kuoppia ja suupielistä tipahtelevia mureita mutapaakkuja. Kerttu tietää, että spanielin tuuheat tassukarvat ovat hurmaavat, eikä niitä olisi viisasta sotkea. Saattavatpa ne aiheuttaa myös oikeita murheita. Tältä reissulta taitaa olla tuliaisina jo aiemmin tassunpohjaa painaneen takun tekemän kiusan paheneminen. Tassunpohjan iho mutaisen takun kohdalla alkaa nimittäin käymään araksi ja kuumottavaksi.
Hugolla on käytössä iso piha, jonka vartioinnin suorittaminen on Hugon kunniatehtävä. Aita antaa kuitenkin hyvän näkösuojan myös rauhalliseen köllöttelyyn ja herkkujen pureskeluun. Ruuan etsiminen ja herkkujen ansaitseminen on Hugon elämän suuri ilo. Isäntä tietää Hugon tarpeen pureskella ja tarjolla on usein monenlaista makuhermoja kutkuttavaa. Viime aikoina on suussa joku osa purukalustoa alkanut vihloa ja jomottaa. Sama kohta, joka on alkanut tuntua kieleen vähän terävältä ja rosoiselta. Näistä tuntemuksista ei Hugo osaa Isännälle kertoa. Koska ruoka on helppo vaikka hotkaista ja muitakin hampaita on, niin syömistä ja järsimistä on mahdollista jatkaa entiseen tapaan. Mukavammalta pureskelu toki tuntui ennen tuon kumman kivun ilmaantumista.
Rosella on nykyään ihana omistaja. Uusi omistaja kutsuu itseään Mammaksi ja Mamman kanssa melkein kaikki on ihanaa. Mamma ei jätä Rosea juuri koskaan yksin, mikä on Roselle tärkeintä. Ajatuskin yksinolosta puistattaa Rosea ja ne ikuisuuksilta tuntuvat yksinolot ahdistuksen kouriessa sisuskaluja ovat onneksi mennyttä elämää. Rose on tästä Mammalle hyvin kiitollinen, eikä haluaisi koskaan olla Mammalle hankala. On kuitenkin eräs asia, jossa Rose joutuu tekemään poikkeuksen. Rose ei nimittäin ole koskaan pitänyt kynsien leikkauksesta. Rose on jo nuorena oppinut, että kynsien leikkaus voi olla kaoottinen ja kipua tuottava tapahtuma. Valitettavasti tämän seurauksena liian pitkät kynnet ovat ainoa poikkeus Rosen kauniissa ulkomuodossa. Kenties nuo varpaiden kärjistä sojottavat harmitukset ovat tehneet pikkuisille jaloille iän myötä hallaa, koska nykyään jo pelkästään tassuihin koskeminen tuntuu Rosesta sietämättömältä. Myöskään kävely ei tunnu enää kepeältä kipeiden tassujen vuoksi ja Rose tuntee halua kääntyä lenkeillä entistä aiemmin kotia kohti.
Nanna ei ole koskaan ollut erityisen sporttinen koira, joskin omistajan kanssa ihmisten urheilun seuraaminen kotisohvalta ja tapahtumissa on ollut mielekäs osa elämää. Hyväntuuliset ihmiset tarjoavat mukavasti huomiota ja rapsutuksia penkkiurheilun lomassa. Eikä ole vähäisintä, että jokunen kisamakkaran palakin on tavannut löytää tiensä myös Nannan vatsaan. Omistajat tykkäävät itsekin vähän kuntoilla ja kävelylenkit ovat Nannastakin olleet mukavaa ajanvietettä näiden rakkaiden kaksijalkaisten kanssa. Nykyään Nanna pitää kuitenkin enemmän haistelusta ja rauhallisesta puuhailusta, kuten herkkujen etsimisestä aktivointimaton piiloista. Nannan lenkit ovat muuttuneet verkkaiseksi haisteluksi ja perän pitäminen on nykyään sääntö eikä poikkeus. Nanna kuulee puhuttavan tulleensa vanhaksi, mutta selkäkipu on sen mielestä todellinen syy lenkkihalujen vähenemiseen.
Pimun omistaja pitää seurallisesta elämästä ja Pimun kotiin kutsutaan usein mukavia ihmisiä. Tylsempi osuus on vieraiden odottaminen, jolloin Pimun täytyisi malttaa pysyä pois tapahtumien keskipisteestä reippaan siivouksen ja muiden valmisteluiden ajan. Pimun kun tekee mieli aina tilaisuuden tullen esitellä lelunsa ja ehdottaa leikkiä niin omalle väelle kuin vieraille. Leikin lisäksi metsässä käveleminen varsinkin marjastuksen aikaan on parasta koiran elämää. Metsässä Pimua välillä häiritsee, kun toinen korva ei toimi mielenkiintoisten äänien paikantamisessa kuten ennen. Vielä Pimu sen kanssa pärjää ja omistaja löytyy nenän avulla helposti. Kuitenkin jokin siellä korvassa on pidempään tehnyt pikkuisen kutkaa ja Pimun itse suorittamalla iltapesulla tassuun aina tarttuu korvasta tuoksua. Myös omistaja siistii mielellään Pimua, eikä Pimu pane pahakseen oikeitakaan kylpyjä tai turkin harjaamista. Pimu tietää lisäksi sen pienen pullon, jolla sen korvat puhdistetaan säännöllisesti hoitotoimien yhteydessä. Ei vaan ole se litku korvan oloa tai kuulemista helpottanut.
Teddy rakastaa joulua, koska silloin on palloja kaikkialla. Niitä on mukava vahtia ja tilaisuuden tullen yrittää pihistää. Aattoiltana lahjaksi saatavalle lelulle annetaan terrierin tehokas käsittely. Keittiöstä kantautuvat tuoksut pitävät veden kielellä useita päiviä, eikä silloin vatsa tule helposti liian täyteen. Vieraiden vastaanotto pitää lisäksi kiireisenä. Serkkujen soman tyttökoiran seuramiehenä olo on Teddyn joulun tärkein tehtävä. Harmi vain, että suussa muhiva hammaskivi ja ientulehdus aiheuttavat ikävää hajua Teddyn omaan herkkään nenään, eikä suuvettä ole tarjolla neitokoiran hetkelliseksi hämäämiseksi. Tuntuu suun tilanne muutenkin kurjalta, mutta terrierin ahkeraa toimintaa se ei estä ennen kuin on poski pahasti paksuna.
Koiran kokemus sen terveyden ja vaivojen hoidosta ansaitsee huomion ja esille noston. Spotti auttaa huomioimaan koirasi kokemuksen edistämällä yhteistyötä ja luottamusta koirasi kanssa.
Oletko halukas auttamaan koiraasi paitsi terveyden, myös hyvien kokemusten suhteen?
Roope ahmii elämää täysin rinnoin, elämä on tässä ja nyt! Kepit, kaverit ja tyttökoirien tuoksut tekevät riehakkaaksi ja hormonit hyrräävät komeassa kehossa. Niin kuin nuoruuteen kuuluu, Roopea kuitenkin välillä jännittää. Vauhdikkaalla veijarilla ylikierrokset ottavat jännittävissä ympäristöissä ja tilanteissa helposti vallan. Silloin omistaja saattaa viuhahtaa Roopen näkökentässä hihnan mitan loppuessa. Uusia tilanteita nuoren pojan elämässä tulee usein eteen ja sata lasissa ne voivat äkisti yllättää. Nyt Roopella on silmä kipeänä viimeisimmästä sattumuksesta ja tänään oli tarpeen käydä tohtorin tutkittavana. On mahdollista, että Roopella oli sielläkin vähän liikaa vauhtia ja voimankäyttöä, koska ihmisten kasvot vaihtoivat väriä kalpean ja punakan välillä tiuhaan. Roopelle (ja ehkäpä myös omistajalle) jäi sekava muisto selviytymisestä sekä hapoilla olevat hauikset. Roopelle jäi lisäksi orastava ajatus jatkossa suojella silmiään ihmisten näpeiltä. Roope kuuli omistajan huokailevan lähtiessä, että vielä olisi tippakuuri aloitettavana, kun päästään kotiin. Siis 1 tippa 3 tunnin välein? Silmän huuhtelun jälkeen?
Ruu on herkkä aistimaan ympäristöä, omaa kehoaan ja ihmisten mielentiloja. Kun asiat säilyvät tasapainossa, Ruun on hyvä olla. Liikkumaan luotu Ruu on varovainen, mutta ikävä kyllä tekevälle sattuu. Vain silmänräpäys ja elämä voi mennä pois raiteiltaan. Nyt Ruun tarvitsee käyttää kauluria äkillisen tapaturman seurauksena. Omistajan mukaan se on välttämätöntä Ruun ahkerien omatoimisten (mutta ei kovin lääketieteellisten) parannusyritysten estämiseksi. Maailman kapeaksi rajaava, erikoisia ääniä päästelevä ja arvaamatta ovenkarmiin takertuva kauluri on Ruun mielestä pahasti järkyttävä kapistus. Se saa Ruun jähmettymään paikoilleen, eikä Ruu uskalla se päässään lainkaan liikkua, syödä tai käydä levolle. Omistaja säälii Ruuta ja Ruuta huolettaa enenevässä määrin elämän saama käänne. Omistaja puhelee vaikeasta ristiriidasta hyvän ja turvallisen paranemisen sekä Ruun pelokkaan olon välillä. Miten tästä tulevasta viikosta, jopa useammasta oikein selvitään? Jääkö kauluri ikuisiksi ajoiksi Ruun päähän?
Haiku pitää rauhallisista aamuista omistajan lämmittämässä sängyssä. Omistaja on ihmiseksi oikein miellyttävä ja sen kanssa on rentoa kävellä metsissä ja kaupungin kaduilla. Vieraiden ihmisten kehut Haiku ottaa mielellään vastaan etäämmältä. Ihailu tuntuu mukavalta, mutta viileä käytös on shiban arvolle sopivinta. Sitten on se yksi tyyppi, jota taas pitäisi mennä tapaamaan. Valkotakkinen tyyppi on tavallaan ihan ystävällinen, mutta se on aivan turhan kiinnostunut Haikusta. Ja sillä on kummallisia tavaroita, joista Haiku ei pidä. Pahinta on, kun se tyyppi tulee liian lähelle ja koskettaa, yleensä vieläpä ottaa tassusta tai korvasta kiinni. Haiku on sille vähän vihjaillut, että kannattaisi pysyä etäämmällä. Haiku aavistaa etukäteen omistajan käytöksestä, kun sinne ollaan menossa. Omistajakaan ei tunnu olevan kovin rento sen tyypin luona, eikä se helpota Haikun asennetta näitä visiittejä kohtaan. Kotiinkin sieltä tulee mukaan usein epämiellyttäviä mömmöjä tai pillereitä, joita sitten omistaja yrittää Haikuun eri reittejä laittaa. Kammottavaa kaiken kaikkiaan!
Aidan elämä on pääosin aurinkoista pienen seurakoiran elämää. Yksi juttu kuitenkin tekee varjon muuten aika täydelliseen elämään, nimittäin hampaat. Alun perin, silloin nuorena neitinä, Aidalla oli täysi kalusto upeita hampaita. Niillä saattoi pienikokoinenkin yksilö tarpeen tullen näyttää kuka on pomo. Olihan niillä siellä aika ahdasta pienen kuonon uumenissa, varsinkin kun maitokulmahampaat olivat jämähtäneet kiinni pysyvien viereen. Kun Aida sai piikin niskaan 1-vuotiaana, lääkäritäti sanoi, että nuo tuolla aiheuttavat ongelman, kun eivät ole normaalisti irronneet. Jo ensimmäisessä hammashoidossa Aidalla todettiin ientulehdusta muuallakin kuin niiden pentuhampaiden ympäristössä. Sen reissun jälkeen, siihen asti hienosti käyttäytynyt palvelusväki tarttui pieneen muoviseen keppiin, jossa on harjakset. Sillä ne sitten yrittivät vaahdottaa Aidan suun ja tappeluksihan se meni. Eivät ole monesti yrittäneet uudelleen. Sen sijaan Aida kyyditään usein sen lääkäritädin luokse. Täti aiheuttaa hetkellisen muistinmenetyksen ja Aidan herätessä kertoo osaa ottavasti, että taas on hampaita vähemmän. Jäljellä olevilla ei kovasti enää kehuskella, mutta sitä suuhun laitettavaa hirvitystä vastaan Aida pysyy yhä voitolla.
© 2023 Spotti.
